
Syntymäpäivä on kenelle tahansa erityinen päivä. Sitä juhlitaan monin eri tavoin, mutta hyvin moniin syntymäpäiväjuhliin sisällytetään musiikkia jossain muodossa. Se voi olla yhteislaulu tai jonkin kappaleen kuunteleminen. Syntymäpäiviin sopii erinomaisesti myös live-esitys tutun tai tuntemattoman esittämänä.
Tältä sivulta saat vinkkejä erilaisiin lauluvaihtoehtoihin, mietittynä eri-ikäisille ja erilaisiin tunnelmiin. Laulua valitessa on tärkeää pitää syntymäpäiväsankari mielessä, jotta musiikkihetkestä tulisi mahdollisimman onnistunut. Kaikki tiedämme, että ihmiset ovat erilaisia ja kaikilla on omat mieltymyksensä, harrastuksensa ja ammattinsa. Purjehtijalle voi olla hieno kokemus kuulla aiheeseen liittyvä laulu syntymäpäivän. Toisaalta verovapaat kasinot harrastuksiinsa sisällyttänyt voi haluta kuulla hieman erilaisempaa musiikkia. Miten olisi musiikki James Bond -elokuvista?
Kaunis laulu syntymäpäiville on tietyllä tavalla suhteellinen käsite, sillä jokaisella on oma musiikkimakunsa. Siinä mielessä kannattaa pitää mielessä, millaista musiikkia syntymäpäivän sankari arvostaa. Tietyt kappaleet ovat vakiinnuttaneet paikkansa kansan sydämessä ja moni niistä sopii hyvin erilaisiin juhlatilaisuuksiin.
Kaikenikäisille sopivia lauluja
On paljon hienoja kappaleita, jotka ovat tuttuja kaikenikäisille ihmisille. Laulu kannattaa valita sen mukaan, millaista tunnelmaa on tarkoitus luoda. Jos on tarkoitus pysyä kauniissa ja asiallisessa tunnelmassa, voi kappaleeksi valita jonkin rauhallisen, esimerkiksi suomalaisen suosikkikappaleen. Tällaiset kappaleet sopivat erityisesti juhlallisiin aikuisen syntymäpäiväjuhliin.
Katri Helenan Lintu ja Lapsi on monelle rakas kappale menneiden vuosikymmenien takaa. Myös Elviksen tai Frank Sinatran tuotannosta löytyy paljon sopivia kappaleita. Junnu Vainion suomentama Ystävän laulu Vesa-Matti Loirin esittämänä voi sopia monenlaiseen juhlaan. Yölinnun Syntymäpäivä sopii mainiosti syntymäpäivän valssihetkiin. Paula Koivuniemen Aikuinen nainen on myös oivallinen syntymäpäivälaulu joko kuunneltuna tai jonkun esittämä.
Monet suosivat erityisesti suomenkielisiä kappaleita. Varsinkin, jos syntymäpäiväsankarin kielitaito ei ole englannin suhteen sujuva. Näin myöskin on monen vanhemman ikäpolven ihmisillä. Heille voikin olla mukava kuulla niitä käännöskappaleita, joita tehtiin ja soitettiin radioissa paljon erityisesti heidän ollessa nuorempia.
Jos syntymäpäiviä on juhlistamassa huomattavasti rockimpaa musiikkia kuunteleva, eivät vanhemmat iskelmäklassikot välttämättä ole kaikkein toimivimpia. Rockimpaan juhlaan klassikkokappaleita löytyy esimerkiksi Metallicalta, Scorpionsilta, Bon Jovilta, AC/DC:lta tai Iron Maidenilta. Toki rockimpien tai vielä raskaampien kappaleiden kuuntelussa on hyvä ottaa huomioon myös juhlaväki. Vinkki: raskaammista kappaleista saa aivan uudenlaiset, kevyemmät versiot esittämällä ne pianon tai akustisen kitaran säestämänä.
Jos taas haetaan hauskempaa tunnelmaa ja syntymäpäiväsankari on erityisen huumorintajuinen, voi lauluksi hyvin valikoitua vaikkapa klassikkokappale Dirlandaa. Tai miten olisi kaikkien tuntema Ei tippa tapa? Jos haetaan erityisen hauskaa lauluhetkeä, saattaa Naurava kulkuri olla sopiva valinta. On ehkä hyvä ottaa huomioon tilaisuuden luonne. Huumorikappaleet eivät välttämättä sovi jokaiseen hetkeen. Ne eivät välttämättä ole myöskään niitä kaikkein kauneimpia kappaleita.
Yhteislauluja syntymäpäiville
Syntymäpäiväjuhlien perinteisin yhteislaulu on syntymäpäivälaulu. Tämä maailman tunnetuin syntymäpäivälaulu tunnetaan lukuisissa eri kulttuureissa. Se on kaikille tuttu, joten sen laulamista ei yleensä tarvitse harjoitella etukäteen.
Periaatteessa mikä tahansa laulu voi sopia laulettavaksi syntymäpäiväjuhlissa. Jos vieraat ovat tietoisia syntymäpäivää viettävän lempilaulusta, voi lauluksi valita sen. Laulun sopivuus riippuu hyvin paljon juhlien luonteesta ja niihin osallistuvista vieraista. Yhteislaulun on hyvä olla sellainen, että sen laulaminen on kohtuullisen helppoa.
Yhteislaulun ei tarvitse välttämättä olla juuri syntymäpäivälaulu. Laulun aihe voi hyvin liittyä mihin tahansa muuhunkin, kuten esimerkiksi yhteiseen tekemiseen tai syntymäpäivää viettävän harrastuksiin tai elämään.
Kaikentyyppistä musiikkia on nykyään saatavilla esimerkiksi Spotifyn kautta, joka näyttää tarvittaessa myös kuunneltavan kappaleen sanat. Niinpä yhteislaulu voi sujua helposti senkin kautta. Tietyn soittolistan voi kerätä yhteen esimerkiksi jo hyvissä ajoin ennen juhlia. Juhlia järjestäessä on hyvä selvittää syntymäpäiväsankarin lempikappaleita.
Lapsille
Lastenjuhlissa lauluvalintoihin vaikuttaa pitkälti päivänsankarin ikä. Jos syntymäpäiväänsä juhlii pieni ihminen, perinteiset lastenlaulut voivat olla sopivia vaihtoehtoja. Myös esimerkiksi Hevisaurus ja Fröbelin Palikat ovat loistavia valintoja lastenjuhliin.
Lapset eivät välttämättä jaksa erityisemmin keskittyä pidemmän esityksen katseluun. Jos juhliin halutaan järjestää esiintyjä, voi olla hyvä idea valita esiintyjä, joka samalla leikittää lapsia.
Jos kyseessä eivät ole pienten lasten juhlat, voi olla hyvä idea antaa lasten luoda omat soittolistansa itse. Monilla lapsilla ja nuorilla onkin omia soittolistoja esimerkiksi Spotifyssa.
Toivottavasti sait näistä vinkeistä apua sopivan kappaleen valintaan syntymäpäiväjuhliin.
